Hieman iäkkäämmällä kissallani on herkkä ja arvaamaton vatsa. Kyseessä on todennäköinen kana-allergia ja ärtyvä suoli. Kissa on etenkin märkäruoan suhteen nirso. Märkäruoan kanssa kissa tykkää siitä, että ruoassa on paljon kastiketta, ja kaikki "tyhmät" patét ja hyytelöt jäävät kesken tai kokonaan syömättä.
Terveyden ylläpidon kannalta tarvitsee riittävästi märkää, eli ahkerasti ollaan etsitty hänelle sopivaa ruokaa. On yllättävän hankala löytää täysin kanattomia ruokia, puhumattakaan sitten siitä, että kissa vielä söisi niitä. Thriven kalamärkikset (myös. "Ocean fish" ja "Tuna Fillet") ovat sisällöltään erittäin korkealaatuisia ruokia, joiden makua kissa tuntuu jaksavan loputtomiin, kunhan ei joka päivä saa juuri saman makuista ateriaa. Lisäksi Thriven kalamärkikset ovat ainoita vastaavanlaisia ruokia, jotka ovat täysravintoja - samankaltaisia aterioita löytyy kyllä täydennysravintona enemmän (esimerkiksi Applaws ja Purenatural). Tämän mainitsen myös siksi, että kerran kaupassa kuulin toisen asiakkaan päivittelevän tuotteisiin lisättyjä asioita, jotka näissä ovat hyvin vähäisiä - ilman kissalle tarpeellisia lisäyksiä kyseessä ei ole täysravinto.
Ruokaa jonkun aikaa kokeiltuani kissan vatsa ei turvottanut enää lainkaan. Olen tarjonnut sekaruokintana omasta rahatilanteestani ja tähtien asennosta riippuen 1-2 ateriaa näitä em. märkäruokia päivässä ja täydentänyt ruokavaliota eläinlääkäritason hypoallergeenisella lohikuivaruoalla. Nameina olen käyttänyt Thriven kuivattuja 100% white fish -nameja. On ollut ilo ja helpotus nähdä kissan voivan todella hyvin tällä kombolla.
Tuotteen laatu näkyy hinnassa, mutta etenkin määrätarjouksia hyödyntäen hinta-laatusuhde on erittäin hyvä. Annan tuotteelle 5/5 kissan kannalta, mutta joskus aiemmin joku toinen arvostelija mainitsi, että olisi kiva jos tuotetta saisi myös käytännöllisemmissä pakkauksissa - säännöllisessä käytössä yksittäisistä ateriapurkeista tulee iso kasa metallijätettä, eli näin ihmisen kannalta vielä voisi ehkä parantaa. Lisäksi myymäläsaatavuus on eri ketjuilla usein huono tai arvaamaton, joten olen alkanut tilaamaan tuotetta verkkokaupoista.
Päätin kirjoittaa arvosteluni auki, jos jonkun muun kotona on vastaavia herkkävatsaisia tapauksia. Meidän kannalta tämä ruoka on ollut arvokas löytö, jonka ansiosta kissan vatsa on voinut paremmin kuin koskaan.