Pentuaitaus ja koiraportti auttavat rajaamaan pennulle sopivan oleskelualueen eri tavoilla. Pentuaitaus sisälle on käytännöllinen vaihtoehto, kun haluat muodostaa oman alueen esimerkiksi olohuoneeseen. Portilla puolestaan rajataan kulku oviaukosta tai erotetaan huoneita toisistaan. Valinta riippuu kodin pohjaratkaisusta ja siitä, kuinka paljon tilaa pennulle halutaan jättää.
Koiranpennun aitaus voidaan mallista riippuen koota eri muotoihin tai laajentaa lisäpaneeleilla. Varaa riittävästi tilaa liikkumiselle, levolle ja vesikupille. Jos valitset koiran aitauksen sisälle, tarkista myös lattian suojaus, paneelien tukevuus ja se, ettei pentu pääse kiipeämään tai juuttumaan rakenteisiin.
Koiraportti sopii tilanteeseen, jossa kokonainen huone tai muu yhtenäinen alue voidaan tehdä pennulle turvalliseksi. Mittaa aukon leveys ja tarkista portin korkeus sekä kiinnitystapa. Portaiden yhteydessä käytettävän mallin on sovelluttava juuri kyseiseen asennuspaikkaan valmistajan ohjeiden mukaan.
Koiran aitaus tai portilla rajattu tila ei korvaa valvontaa, yhdessäoloa tai ulkoilua. Harjoittele rajatulla alueella olemista vähitellen pennun ollessa rauhallinen. Valitse alueelle koiranpennun leluja, joiden käyttöä olet ensin seurannut. Jos käytät sisäsiisteyden harjoittelussa pennun pissa-alustoja, sijoita ne erilleen lepo- ja ruokailupaikasta.
Usein kysyttyä pentuaitauksista
Onko pentuaitaus tarpeellinen?
Pentuaitaus ei ole välttämätön jokaisessa kodissa, mutta se voi helpottaa arkea huomattavasti. Aitauksella pennulle voidaan rajata turvallinen lepo- ja oleskelualue silloin, kun sitä ei pystytä valvomaan jatkuvasti. Se auttaa myös suojaamaan pentua sähköjohdoilta, portailta, kasveilta ja muilta kodin vaaroilta.
Aitaus ei kuitenkaan korvaa yhdessäoloa, liikuntaa, ulkoilua tai koulutusta. Kulku tiettyyn tilaan voidaan estää myös koiraportilla.
Minkä kokoinen pentuaitaus riittää?
Pentuaitauksessa pitää olla tilaa pedille, vesikupille, leluille sekä pennun vapaalle liikkumiselle ja asennon vaihtamiselle. Jos aitauksessa käytetään sisäsiisteyden harjoitteluun pissapaikkaa, se sijoitetaan mahdollisimman kauas lepo- ja ruokailupaikasta. Aitauksen sopivaan kokoon vaikuttavat pennun koko, aktiivisuus ja se, kuinka pitkän ajan se siellä viettää.
Huomioi pennun nopea kasvu ja valitse mahdollisuuksien mukaan muunneltava aitaus, jota voi laajentaa lisäpaneeleilla tai koota eri muotoihin. Aitauksen sisälle ei pidä jättää kalusteita tai esineitä, joita pentu voi käyttää apuna kiipeämiseen.
Kuinka korkea pentuaitauksen pitää olla?
Sopiva korkeus riippuu pennun koosta, rakenteesta ja hyppy- tai kiipeilytaipumuksesta. Pienelle ja rauhalliselle pennulle voi riittää noin 60 cm korkea aitaus, kun taas suurempi, pitkäjalkainen tai ketterä pentu voi tarvita 80–100 cm korkean pentuaitauksen. Valinnassa kannattaa huomioida myös pennun odotettavissa oleva aikuiskoko.
Korkea pentuaitaus ei yksin estä karkaamista. Paneelien välien tulee olla niin kapeat, ettei pentu saa päätään, tassuaan tai laukaansa niiden väliin, ja aitauksen on pysyttävä tukevasti paikoillaan. Jos pentu yrittää toistuvasti hypätä tai kiivetä aitauksesta, pentua tulee valvoa aitauksessa.
Sopiiko koiran pentuaitaus sekä sisälle että ulos?
Kaikki pentuaitaukset eivät sovellu ulkokäyttöön. Tarkista tuotetiedoista, kestävätkö materiaalit kosteutta ja voidaanko aitaus kiinnittää tukevasti alustaan. Ensisijaisesti koiran pentuaitaus sopii sisälle. Sisäkäytössä on puolestaan hyvä varmistaa, etteivät aitauksen jalat tai paneelit naarmuta lattiaa ja ettei aitaus pääse liukumaan.
Ulkona pentu tarvitsee jatkuvaa valvontaa sekä suojaa auringolta, sateelta ja kuumuudelta. Pentuaitausta ei saa käyttää pysyvänä ulkotarhana, eikä pentua tule jättää siihen yksin. Tarkista ennen jokaista käyttökertaa, ettei aitauksen alle ole muodostunut karkaamisaukkoja.
Miten pentu opetetaan aitaukseen?
Tee aitauksesta pennulle miellyttävä paikka laittamalla sinne tuttu peti, vettä, turvallisia leluja ja pureskeltavaa. Anna pennun tutkia aluetta ensin portti avoinna ja palkitse sitä aitaukseen menemisestä. Sulje portti aluksi vain lyhyeksi hetkeksi pennun ollessa rauhallinen ja pysy itse sen lähellä.
Pidennä aikaa vähitellen ja päästä pentu pois ennen kuin se ehtii hätääntyä. Aitausta ei käytetä rangaistuksena. Jos pentu vinkuu tai yrittää kiivetä ulos, harjoitusta on todennäköisesti vaikeutettu liian nopeasti. Lisää vinkkejä rauhoittumisen ja muiden arjen taitojen harjoitteluun löydät koiranpennun koulutusoppaasta.
Kuinka kauan pentuaitausta käytetään?
Pentuaitauksen käytölle ei ole tiettyä ikärajaa. Sitä voidaan käyttää niin kauan kuin pentu tarvitsee rajatun ja turvallisen paikan lepäämiseen tai silloin, kun sen liikkumista kotona täytyy valvoa. Aitauksen tarve vähenee yleensä sisäsiisteyden, rauhoittumisen ja kodin sääntöjen oppimisen myötä. Käyttöä kannattaa vähentää asteittain ja antaa pennulle enemmän tilaa sitä mukaa, kun se osaa liikkua kotona turvallisesti. Aitausta voidaan käyttää tarvittaessa myös aikuiselle koiralle esimerkiksi tilapäisenä lepoalueena esim. loukkaantumisesta tai leikkauksesta toipumiseen.
Kuinka kauan pentuaitausta voi käyttää kerrallaan?
Pentuaitauksessa vietettävälle ajalle ei ole yhtä kaikille pennuille sopivaa minuuttimäärää. Aika riippuu pennun iästä, vireystilasta, aitauksen koosta ja siitä, onko pentu hereillä vai nukkumassa. Harjoittelu aloitetaan muutamista rauhallisista hetkistä, ja aikaa pidennetään pennun edistymisen mukaan.
Pentu tarvitsee päivän aikana usein mahdollisuuksia ulkoiluun, tarpeiden tekemiseen, liikkumiseen, sosiaalistumiseen, tutkimiseen ja yhdessäoloon. Pentuaitausta ei ole tarkoitettu pennun pitämiseen erillään tuntikausia tai koko työpäivän ajan. Myöskään aitauksessa viihtyminen ei tarkoita, että pentu osaisi vielä olla yksin. Yksinoloa harjoitellaan erikseen pienin askelin – lue lisää koiranpennun yksinolon opettelusta.
Voiko pentuaitausta käyttää myös marsulle tai kanille?
Joissakin tapauksissa voi. Tarkista valmistajan ilmoittama käyttötarkoitus, pinnojen väli, korkeus ja materiaalit. Eläin ei saa päästä karkaamaan tai juuttumaan rakenteisiin. Erityisesti pienille marsuille ja poikasille koira-aitauksen pinnojen välit voivat olla liian suuret.
Aitauksen on tarjottava kyseiselle lajille riittävästi liikkumatilaa sekä sopiva, pitävä pohja ja piilopaikkoja. Kanin kohdalla huomioi myös hyppääminen ja ulkona kaivautuminen. Avoin pentuaitaus ei sellaisenaan suojaa ulkona pedoilta. Kanit ja marsut tarvitsevat omat, lajinsa tarpeiden mukaan suunnitellut tilat, eikä niitä tule pitää samassa aitauksessa.